29.–31. raskausviikko: Harjoitussupistuksia ja tylsistymistä

 
Joulupaita ja -donitseja! Näitä on ollut ihanaa leipoa työkavereille, vaikken ole itse uskaltanut herkutella.

 29. raskausviikko: Ehkä pitäisikin syödä vähän enemmän

Kovat harjoitussupistukset jatkuvat. Soitan neuvolaan kysyäkseni, mikä oikein on normaalia. Kuulemma juuri näillä viikoilla supistelee eniten, koska kohtu kasvaa hullua vauhtia. Pitäisi kuitenkin käydä synnytyspäivystyksessä näytillä, jos supistukset jäävät taas moneksi tunniksi päälle, kuten viime viikolla kävi. Niiden ei kuuluisi vielä olla säännöllisiä. 

Tällä viikolla supistuksia laukaisee lähinnä liian ripeä käveleminen tai iltaisin paikallaan istuminen, joten veikkaan, että nämä ovat ihan normaaleja tapauksia, vaikka niitä tuleekin se 10–15 päivässä.

Vietämme puolison kanssa vuosipäivää. Olemme olleet nyt 12 vuotta yhdessä, ja juhlan kunniaksi käymme hakemassa ruokaa mäkkäristä, vaikka minua hirvittääkin mahdollinen verensokerin nousu jo valmiiksi. Yllätyksekseni arvot ovat kuitenkin ihan normaaleja ruoan jälkeen. Painoni on pysynyt samana nyt pari viikkoa, kun olen jättiläisvauvan pelossa hillinnyt jopa normaalin kotiruoan syömistä aikamoisesti. Roskaruoka-aterian jälkeinen täysi vatsa tuo kuitenkin niin suuren hyvänolontunteen, että uskallan alkaa syödä taas normaalimääriä kotiruokaa. Se kannattaakin, koska mielialani on huomattavasti parempi ja verensokeri jopa aiempaa matalampi.

 

30. raskausviikko: Melkoista häslinkiä

Tilaan vadelmanlehtiteetä ja alan hörppiä sitä kaksi kuppia päivässä. Sen pitäisi kuulemma auttaa synnytyksessä – nähtäväksi jää.

Ympärilläni on koko viikon aikamoista hulinaa ja vilinää. Äiti ja pikkusisarukseni kyläilevät, ja lisäksi minut pistetään työkokeilussa paria isompaa projektia toteuttamaan melko lyhyellä aikavarauksella. Meinaan alkaa stressaamaan niiden valmistumista jouluksi ja tulen tehneeksi vähän pidempää päivää kuin olisi tarkoitus.

 En oikeasti muista tästä viikosta muuta kuin että oli paljon toimintaa! Ja edelleen paljon supistuksia.

 

31. raskausviikko: Jouluviikko

Unettomuus palaa tällä viikolla. Se on taas samanlaista kuin aiemminkin: iltaisin nukahtaminen on vaikeaa, sitten herään pirteänä kuin peipponen kahdelta yöllä. Valvon kuuteen, nukahdan ja nousen kahdeksalta. Meidän makkarissa on ihan järkyttävän kuuma aina öisin, sekin vaikeuttaa nukkumista. Pitäisi varmaan ottaa isännöitsijään yhteyttä asiasta. Siellä on viileää päivisin, mutta joka yö klo 2-6 tulee lämpöpiikki, jonka jälkeen siellä viilenee jälleen.

Muuten oloni on erittäin hyvä. Vatsa näyttää peilistä katsottuna isolta, mutta se ei tunnu isolta. Olo ei tunnu tukalalta, vaan virtaa riittää. Hengenahdistuskin katosi, kun vauva pyörähti pää alaspäin. Minulla ei ole (ainakaan vielä) ollut raskausoppaiden esiin nostamia näiden viikkojen ikävyyksiä, kuten virtsankarkailua, vatsavaivoja, kiristystä, kutinaa, päänsärkyjä, peräpukamia tai mitään muutakaan sellaista. Olen kyllä ahkerasti pyrkinyt ennaltaehkäisemään kaikkia ongelmia: rasvannut vatsaani plussatestistä lähtien raskausarpivoiteilla vähintään kaksi kertaa päivässä ja tehnyt lantionpohjalihastreeniä vähintään kolmesti viikossa. Tiedä sitten, onko niistä ollut apua.

Pissahätä on kylläkin nyt alkanut yllättämään useammin kuin aiemmin. Harjoitussupistukset ovat sen sijaan vähentyneet tai sitten olen vain tottunut niihin. Olo on suorastaan kevyt, vaikka painoa on tullut nyt noin yhdeksän kiloa ja kävely on hitaampaa kuin ennen. Melkein uskallan ajatella, että jos olisin tiennyt raskaana olemisen olevan on näin helppoa, niin olisin jännittänyt lapsenyrittämistä huomattavasti vähemmän. Tosin tukalat ajat ovat kuulemma vasta edessä, joten ei pidä vielä sanoa mitään mistään...

Töissä riittää edelleen tekemistä. Teen vähän ekstraakin, että voin sitten jouluaattona ja -päivänä ottaa hyvällä omallatunnolla rennommin, vaikka ne onkin merkattu minulle työpäiviksi.

Aatto sujuu aivan ihanasti. Töiden jälkeen puoliso valmistaa ruokia ja minä joulusiivoan. Sitten syömme. Itken liikutuksesta, kun avaan lahjoja (puolisoni on hankkinut minulle muun muassa Neljä pientä kissanpoikaa -kirjan, jota olen etsinyt jo vuosia). Iloitsen suuresti, kun joulusuklaa ei nosta sokereita ollenkaan.

Nomppu hikkaa usein, 2–5 kertaa päivässä. Se ylettää ensi kertaa potkimaan kylkiluihini. Vauvalla alkaa olla melko vähän tilaa, joten pystyn vatsan läpi hellästi tunnustelemalla löytämään helposti pienet jalkapohjat ja pään silloinkin, kun se nukkuu. Jos Nomppu on ollut mielestäni liian kauan liikkumatta, on helppo tarkistaa asia vähän silittelemällä jalkapohjaa, jolloin saan useimmiten potkun vastaukseksi. 

Nomppu on heittänyt pari kuperkeikkaa vielä tällä viikolla, mutta pääosin viihtyy ”oikein päin”, eli pää alaspäin. Se onkin helpotus, koska kesken kävelylenkin rakkoon kohdistuvat potkut saattavat olla aika inhottavia... Yksikin päivä lähdin pidemmälle lenkille, kun vessahätä iski JA Nomppu iski myöskin. Kotiin oli vielä parin kilometrin matka jäljellä - olivat muuten elämäni pisimmät pari kilometriä - ja lyllersin vatsaani ylhäällä pidellen aina muutaman askeleen ja keskityin ihan täysillä jännittämään lantionpohjalihaksia ja hengittämään rauhallisesti. Näytin varmaan siltä, kuin olisin synnyttämässä siihen paikkaan. Ehdin vessaan ja oli kyllä voittajafiilis.

Haluaisin hirveästi syömään tai uimaan tai elokuviin tai kauppakeskukseen ihastelemaan lastenvaatteita. Ensimmäistä kertaa korona ärsyttää minua tällaisista itsekkäistä syistä. Neljän seinän sisällä oleminen ei houkuta, etenkin kun raskausappit jankuttavat, että kohta emme voi puolison kanssa vuosiin tehdä kahdestaan enää mitään, joten NYT pitäisi ottaa kaikki ilo irti. Kotonakaan ei jaksa enää olla. Minulla on levoton olo: haluaisin hirveästi hankkia vauvalle sängyn ja kaikkea muuta tarpeellista, vaikka niillä ei vielä kiire olekaan.

 --

Seuraava postaus: 32. raskausviikko: Voi per...ätila

Edelliset raskausviikko-aiheiset postaukset:

 

Kommentit

Lähetä kommentti