16. raskausviikko: Vatsanpohjalla lepattaa

 

Löydettiin vihdoin auringonkukkapelto, josta täällä Tampereella on puhuttu. Kukat olivat jo parhaat päivänsä nähneet, mutta jospa sitä ensi vuonna pääsisi vähän aikaisemmin katsomaan.
 

Aamupahoinvointi alkaa ehkä hellittää. Etenkin jännittävinä aamuina vähän kuvottaa, mutta se ei ole mennyt enää yökkäilyn puolelle. Tosin tähänkin asti minulla on ollut aika tarkalleen joka toinen viikko pahoinvointia ja joka toinen viikko olen saanut elää kokonaan ilman sitä, joten asia jää nähtäväksi.

Unettomuus on jatkunut ja tällä viikolla se on oikeasti alkanut tuntua kropassa. Haluaisin vapaa-ajallani vain maata sängyssä ja selata puhelinta, vaikka raskausapplikaatioiden mukaan minun pitäisi nyt olla pirteä ja aikaansaava. Asiaa ei helpota, että terveydenhoidon ammattilaiset toistavat, kuinka tärkeitä riittävät yöunet ovat raskausaikana. Olen kertonut heille uniongelmistani, jolloin vastauksena yleensä on hämmentyneisyys, koska keskiraskaudesta useimmat nukkuvat vihdoin hyvin. Tosin yksi sattumalta kohtaamani kätilö otti unettomuuteni oikein asiakseen: viilennä huonetta, syö hiilihydraattipitoisesti juuri ennen nukkumaanmenoa ja kuuntele white noisea.

Nukahdan kyllä nopeasti, mutta herään siinä yhden/kahden/kolmen maissa levottomaan oloon ja jalkojen kuumotukseen. Seuraavan kerran nukahdan kunnolla vasta, kun puoliso nousee sängystä seitsemältä. Syvää unta kestää aamuisin tunnin tai maksimissaan kaksi, jolloin on pakko nousta, kun tekemistä kuitenkin on paljon.

Alkuraskaudesta oli niin helppoa ottaa päiväunia ja olla sinut väsymyksen kanssa, kun siihen oli etukäteen varautunut. En ottanut paineita aikaansaamattomuudesta, kasvatinhan vauvaa. "Pirteästä keskiraskaudesta" olin vähän turhan innoissani ja haalin paljon tekemistä tälle ajalle. En ole varma, pitävätkö minua yöllä hereillä hormonit vai liika tekeminen. Vai näiden kahden yhteisvaikutus. Hommia riittää näyttelyn valmistelussa, työkkärin kursseissa (joissa minun on jostain syystä pakko suoriutua parhaalla mahdollisella tavalla), kotitöissä, näyttelyhakemusten kirjoittamisessa ja työhakemusten rustaamisessa. Työkkärissä ollaan oltu kyllä aivan ihania tämän raskauden kanssa: toki töitä on hyvä hakea, mutta stressiä ei pidä ottaa. Odotusaika on niin ainutkertaista, että siitä on nautittava.

Nyt kun olen saanut avauduttua, niin siirrytään positiivisempiin asioihin. Ensinnäkin, tänä viikonloppuna olen nukkunut hyvin peräti kahtena yönä peräkkäin! Rufus-kissalla oli eläinlääkärikäynti perjantaina, jossa se sai onneksi puhtaat paperit. Luulen stressanneeni kissan terveydentilaa enemmän kuin tajusin.

Toiseksi: minua pyydettiin käymään Helsingissä antamassa radiohaastattelu eläinteologiaan liittyen. Ensimmäinen ajatukseni oli "voi ei!", mutta alkujännityksestä päästyäni innostuin mahdollisuudesta. Kerron tästä lisää sitten myöhemmin. Kunhan en nyt tuostakin ottaisi liikaa paineita.

Kolmanneksi: tunnen  jo vauvan liikkeitä! En edes tiennyt sen olevan mahdollista näin aikaisin ensisynnyttäjälle. Osittain tämä varmasti johtuu siitä, että olen tullut maanneeksi sängyssä valveilla niin paljon. Tämän viikon alusta alavatsassa on aina silloin tällöin lepattanut hassusti. Vähän niin kuin olisi elohiiri kohdussa, mutta tunne on vaimeampi ja tuntuu välillä enemmänkin muljahdukselta.

Tällä viikolla oli myös käynti neuvolalääkärillä. Minua oli peloteltu kivuliaalla sisätutkimuksella, mutta ei se onneksi kirpaissut kuin kerran ja oli kyllä nopein tutkimus, missä olen ollut. Paljon epämiellyttävämpiä olivat ne verenvuodon vuoksi tehdyt tutkimukset, kun kohdunsuuta oikein ajan kanssa sörkittiin ja törkittiin. Ilokseni tutkimuksessa kuunneltiin myös sydänäänet - ja yllätyksekseni ultrattiin! "Katsotaanpa, onko siellä aamujooga käynnissä", lääkäri sanoi. Se ei kyllä ollut mikään jooga, vaan pikemminkin aamu-kungfu. En ole ikinä nähnyt niin vilkasliikkeistä sikiötä. Aluksi se veeeenytteli, sitten teki voltteja kohdun seinämästä vauhtia ottaen ja potki sinne tänne, asettuen lopulta risti-istuntaan kohdun pohjalle. Olin ihan että wooooow, osaako se tehdä noinkin. Ei ihme, jos silloin tällöin tuntuu muljahtelua.

Ensi viikolla meillä on ylimääräinen ultra, jossa katsotaan, onko istukka siirtynyt kauemmas kohdunsuulta. Todellakin toivon niin. Olen nähnyt painajaisia verenpunaisista vessareissuista, mikä ei ole ollut ollenkaan mukava juttu.

 --

 Aiemmat raskausviikko-aiheiset postaukset:

Kommentit