 |
| "Näyttää ihan kilpikonnalta!" |
(11+0 - 11+6)
Viikkoja poissa pysyneet raskausoireet ovat yhtäkkiä tehneet comebackin: rinnat ovat arat, alavatsa turvonnut, saan yhä aamuisia yökkäyskohtauksia ja olo tuntuu viimeinkin ns. "raskaana olevalta". Olen jo vähän rauhoittunut verenvuodon suhteen, ja uskallan ajatella, ettei lauantaisen lorahduksen takana olekaan mitään vakavaa. Soitan kuitenkin neuvolaan kysyäkseni
vuodosta sekä aiemmin mitatusta verenkuvasta.
Hyviä uutisia verenkuvan suhteen:
arvot ovat ihanteelliset. Neutraaleja uutisia vuodon suhteen: todennäköisesti
se ei tarkoita mitään, mutta voi olla merkki keskeytyneestä tai tulevasta
keskenmenosta. Kuulen tietysti vain tuon lihavoidun kohdan ja alan uudelleen
hermostua. En pysty maalaamaan, vaan itkeskelen pitkin päivää ja mietin, kehtaanko varata ajan
yksityiseen ultraan. Kallistahan tuo olisi, etenkin kun viime viikolla rahaa meni niihin käyttämättä jääneisiin junalippuihin. Niskapoimu-ultraan olisi kuitenkin vielä yli viikko, enkä tiedä pystynkö elää epävarmuudessa niin pitkään. Onneksi meillä on ihana Whatsapp-ryhmä maaliskuisten odottajille, jossa minua kannustetaan käymään ultrassa. Varaan ajan Pihlajalinnasta ja saan sen jo seuraavalle päivälle.
Illalla kiitän raskaushormoneja rauhallisuudestani. Ilman
niitä olisin varmaan ihan hajalla koko yön, mutta nyt kehoni ei jotenkin jaksa
ylläpitää stressiä. Nukahdan heti., mutta huominen ultra tulee uniini: minulla on sylissäni ihana vauva, jonka silmät muuttuvat yhtäkkiä punaisiksi ja
iho valkoiseksi. Verisuonet tulevat ihon pintaan ja vauva pienenee sikiöksi.
Yhtäkkiä se onkin jokin epämuodostunut olento, puoliksi kissa ja puoliksi vauva. Sen
korvien iho on senttien paksuinen. Lääkäri kertoo minulle, ettei "vauvasta" olisi eläjäksi, sillä sen luut
murtuvat, jos sitä edes hipaisee. Herään, kun Ruffe naukaisee ja kömpii
kainalooni. Olen ihan hikinen, enkä saa enää unta.
Tajuan unen johtuvan (huomisen ultran lisäksi) ainakin osittain siitä, että isäni
vaimo kertoi aiemmin thaimaalaisesta uskomuksesta, jonka mukaan perheen lemmikin piirteet
siirtyvät perheen lapselle. Verisuonet ja punaiset silmät taas lienevät peruja
iZombie-sarjasta, jota olemme iltaisin katsoneet puolison kanssa
Netflixistä. Kyseessä tuskin on enneuni.
Onneksi aamu tulee painajaisista huolimatta nopeasti. Olemme lääkärin vastaanotolla ennen kuin huomaankaan. Kuvailen verenvuodon gynekologille, joka uskoo kertomukseni perusteella kaiken olevan kunnossa, mutta asia tutkittaisiin vielä ultrassa.
”Täällä näkyy oikein vauhdikas pieni”, lääkäri sanoo pian
hymyillen. Ja toden totta: näytöllä pyörii ja vipeltää pikku Nonparelli hurjaa
vauhtia. Pituuttakin on päästä peppuun jo yli neljä senttiä. Kaikki lihakseni rentoutuvat, kun huokaisen helpotuksesta. Puolison kanssa liikutumme molemmat näystä.
Lääkäri tsekkaa samalla sikiön yleiset piirteet ja mittaa niskaturvotuksen, jota ei juurikaan ole. Verenvuodolle löytyy syy: istukan reuna on kohdunkaulan kohdalla,
siirtymässä poispäin. Se saattaa joskus aiheuttaa tuollaisia lorahduksia. Aikaa jää lisäksi kysymyksille ja saamme kuvia mukaan. Yllätyksekseni käynnistä saa myös kelakorvauksen.
Loppuviikko menee ihan pilvissä,
pienokaisesta haaveillessa.
--
Seuraava postaus: 13. raskausviikko: Niskapoimu-ultra
Aiemmat tekstit:
--
Seuraava postaus: 13. raskausviikko: Niskapoimu-ultra
Aiemmat tekstit:
Kommentit
Lähetä kommentti