17. - 18. raskausviikko: Matkustamista ja tihrustamista

17. raskausviikko

(16+1 - 16+6)

Lähdemme puolison kanssa reissuun. Emme tällä kertaa sukulointitarkoituksessa, vaan olemme vuokranneet mökin tunnin ajomatkan päästä ihan vaan meille kahdelle. Tai siis kolmelle. Mukaan pääsee itseni ja puolisoni lisäksi tietysti Rufus-kissa.

Takakontissa on paljon tavaraa ja liikaa riittävästi herkkuja. Kissan vessa ja tarvikkeet vievät tilaa. Lisäksi minä salakuljetan puolison synttärilahjaa matkalaukussa. Hän ei ole lainkaan ihmetellyt, miksi minulla on niin paljon tavaraa kahden yön reissulle, tai ei ole ainakaan kehdannut mainita asiasta.

Iloitsen vauvan liikkeistä, jotka tuntuvat jo hitusen selkeämmin. Nousen ensimmäisenä mökkiaamuna jo seitsemältä, ja oikein ajan kanssa fiilistelen alavatsan muljahduksia, lepatuksia ja elohiirimaisia nykäyksiä sillä välin, kun puoliso nukkuu parvella ja Ruffe puolestaan sylissäni. Viimeisenä mökkipäivänä jopa vähän huolestun, kun ensimmäistäkään muksausta ei tunnu, vaikka kuinka keskityn kuulostelemaan. Todennäköisintä on, että vauva on vain vaihtanut asentoa ja tökkii nyt selän puolelle. Onneksi alle vuorokauden kuluttua on jo ylimääräinen ultra, joten epäilyksiä ei tarvitse sietää kauaa.

Seuraavana päivänä jännitän ultraa mahdottomasti, mutta onneksi aika kuluu taas kerran nopeasti. Vastaanotolla sekä lääkäri että paikalla oleva lääkäriopiskelija kehuvat vatsani "komeaa kokoa". Ultrauslaite tuskin koskee mahaani, kun vauva näkyy ruudulla. Se tuntuu joka kerta yhtä ihmeelliseltä.

Nonparellilla on tapansa mukaan jamit päällä. Kuten epäilinkin, se on siirtynyt perätilaan ja potkii nyt kohdunkaulaani ja selkääni päin. Ei siis ihme, ettei liikkeitä juurikaan tunnu. Opiskelijalla on vaikeuksia pysyä pienen perässä, ja lääkärikin sanoo, että vauva on poikkeuksellisen riehakas (ei siis huolestuttavalla tavalla, mutta keskimääräistä vauhdikkaampi joka tapauksessa). Opiskelija saa kuitenkin taitavasti tsekattua vauvan aivot, sydämen ja yleiset rakenteet, vaikka Nomppu liikahtaakin aina, kun kuvan saa kohdistettua oikein. Sukupuolta ei vielä selviä: eeehkä poika, mutta voi olla myös tyttö.

Tämän ylimääräisen ultran syy on istukan sijainti. Kuukausi takaperin veri oikein lorisi, kun istukan reuna oli niin lähellä kohdunsuuta. Verta ei ole enää vuotanut ja lääkäri totesikin helpotukseksemme istukan siirtyneen vähän kauemmaksi. Se on nyt 1,8 cm päässä kohdunsuulta. Toivottavaa olisi, että se siirtyisi vielä vähintään kaksi milliä poispäin, jotta oltaisiin "turvallisilla vesillä", mutta onneksi sillä on vielä hyvin aikaa.

Lääkäri kuuntelee vielä sydänäänet ja näyttää 4D-kuvaa pienokaisestamme. Vaikka kuva näyttääkin tässä vaiheessa lähinnä hassulta ja alienmaiselta, se saa sydämeni pomppaamaan liikutuksesta. Siinä hän on! Sitten Nomppu liikahtaa niin, että ultralaitteessa näkyy vain pääkallo. Sitten aivot. Minua naurattaa, mutta lääkäri kiirehtii muuttamaan kuvan takaisin kaksiulotteiseksi. Vielä ei ole halloween, joten on liian aikaista tämmöiselle.

 

Mielialat ovat herkistyneet ja minut on helppo saada itkemään niin ilosta kuin surustakin.

Joinain päivinä olotila on kaiken kaikkiaan masentunut, mutta seuraavana päivänä olen jo yli-iloinen.


18. raskausviikko

(17+0 - 17+6)

Monta mielenkiintoista työpaikkaa on avautunut, joten kirjoitan hakemuksia arkipäivisin ja viikonloppuisin. Samalla viimeistelen näyttelyäni ja teen muutamaa muuta projektia.

Väsymys on astunut taas kuvioihin. Huomaan yhtäkkiä haalineeni itselleni tyypilliseen tapaan liikaa tekemistä, eikä vapaahetkiä oikein ole. Öisin herään kyyneleet silmissä painajaisiin, joita näen keskenmenoista ja siitä, että minua koulukiusataan. Hassua, kun en ole aikaisemmin nähnyt tällaisia unia edes silloin, kun koulukiusaaminen oli pahimmillaan.

Uusi raskausoireitakin olen löytänyt! Toinen niistä on pieni huimaus, joka tuntuu aika ajoin. Onneksi keikkuminen asettuu yleensä nopeasti. Toinen taas on hullu himo mandariineihin. Syön niitä viisi päivässä, mutta useampikin maistuisi. 

Tiistaina käymme hakemassa tilaamamme vaunut ja turvaistuimen lastentarvikeliikkeestä. Alan itkeä tajutessani, etten osaa heti käyttää niitä. Suuremmaksi epätoivoni muuttuu, kun en jaksa raahata niitä ylös asuntomme jyrkkiä portaita. Tai siis kyllähän ne voimalla kiskoisi, mutta se ei mitenkään onnistu, jos lapsi on kyydissä. Onneksi nyyhkytysepisodi puhdistaa mieleni, ja olen oma iloinen itseni loppuviikon ajan. Tai no melkein loppuviikon ajan. Seuraavan kerran surettaa perjantaina, kun Ruffe pitää jättää viikonlopuksi hoitoon lähtiessämme Joensuuhun ystävän häitä juhlimaan. "Byhyy!" raikaa taksissa, kun matkaamme rautatieasemalle. Voi jestas. Ette arvaakaan, miten nikottelu voimistuu, kun radiossa alkaa soida Ihmisen poika Suvi Teräsniskan laulamana. Kuskiparka. Junassa sentään saan rauhoituttua.

Matka itsessään sujuu hienosti. Isommalla mahalla se olisi tosin voinut olla melko haastava reissu, sillä yhdelläkin matkavälillä juna on 2,5 tunnin ajan niin täynnä, että ihmiset istuvat käytävillä, ja laukkuja on pidettävä sylissä. Periaatteessa minun pitäisi jaloitella tasaisin väliajoin, mutta se on tässä tilanteessa mahdotonta - olemme kuin sillit purkissa. Onneksi suurin osa kanssamatkustajista sentään pitää maskeja. Muutamalla kipeän näköisellä ja jatkuvasti yskivällä matkustajalla niitä ei ole.

Joensuussa on mahtavaa tavata kavereita. Hääjuhlissa sää on mitä kaunein ja tunnelma ihana. Nomppu potkii välillä niin kovaa, että ihan hätkähdän. En ole vielä tottunut tähän hassuun tunteeseen.

Kaverit ihastelevat mahaani ja tuntemattomatkin tulevat kyselemään, milloin on laskettu aika. Ilmeisesti raskaus siis näkyy jo muutenkin kuin omaan silmääni!

 -- 

Seuraava postaus: 19. - 20. raskausviikko: Potkuja, poukkoilua

 Aiemmat raskausviikko-aiheiset postaukset:

Kommentit

Lähetä kommentti