24. - 28. raskausviikko: Raskausdiabetes

Haha, jotenkin tyypillistä: "Lopetanpa raskausaiheista pälisemisen täällä blogissa, niin saan varmasti aikaan kirjoittaa muustakin!" No enhän minä ole sitten kirjoittanut tänne yhtään mitään. Lapsen odottaminen vaan on vallannut koko mieleni, vaikka olen yrittänyt kovasti saada aikaan muutakin mietittävää.

Kiirettä on pitänyt. Aloitin työkokeilun seurakunnassa ja samaan aikaan pystytin Haluan suojella -näyttelyn Café Gopaliin Tampereelle. Vieraskirjaan ei valitettavasti paljon nimiä tullut ja monet sanoivat, etteivät koronan takia uskaltaneet käydä paikan päällä. Ymmärtäähän tuon. Onneksi sain kesälle varattua Lielahden kirjaston aulan näyttelypaikaksi. Uskallan toivoa, että siihen mennessä korona olisi ainakin vähän helpottanut.

Työkokeilussa on ollut ihan huippua. Työyhteisöön kuuluminen on ollut todella miellyttävä kokemus ja mitä erilaisimmat työtehtävät ovat piristäneet aivan uusia aivoalueita, jos näin tuntemuksiani voisi kuvailla.

 Tässä vähän kuulumisia kuluneilta raskausviikoilta:

 

24. raskausviikko: Hyvää isänpäivää!

(23+0 - 23+6) 

Näyttely pystytetään, työkokeilu alkaa, ja lisäksi tällä viikolla on isänpäivä. Puoliso on sitä mieltä, että on arveluttavaa viettää sitä hänen kunniakseen, koska eihän häntä vielä lasketa virallisesti isäksi. Kaikki muut - mukaan luettuna neuvolan terveydenhoitaja - ovat eri mieltä ja kehottavat juhlimaan. Niinpä puolisokin lopulta myöntyy, ja saan leipoa hänelle muhkean tiramisukakun (tosin tein vaan yhden pohjan, kun meitä on kuitenkin vain kaksi syöjää). Se on parasta ikinä ja olen ylpeä itsestäni: kerrankin kakku, jonka sain onnistumaan! 

Menkkamaiset kivut ja nippailut jatkuvat, mutta en jaksa enää välittää niistä. Viime viikon ultrassa todettiin kaiken olevan hyvin, joten luotan, että tämä on ihan normaalia kipua.

Unettomuuteni jatkuu. Paitsi että kyljen kääntäminen tuntuu hankalalta, myös yöllinen lonkkasärky on alkanut vaivaamaan. Levottomat jalat haittaavat lisäksi nukahtamista: heti kun saan nukahdettua, varpaat alkavat nykiä. Osaatko kuvitella tunteen, että joku kutittaisi jalkapohjista ja yrittäisit pakolla pitää niitä paikallasi, ja sitten jalat nykivät kuitenkin tahtomattasi? Se tuntuu tismalleen samalta, mutta ilman kutinaa. Jalat vaan nykivät ja tulee pakottava tarve liikuttaa niitä.


25. raskausviikko: Raskausdiabetes


(24+0 - 24+6)

Joudun aloittamaan uudessa pilatesryhmässä, koska en työkokeilun takia ehdi torstain ryhmään. Uusi opettaja pelottelee vatsalihasten erkaumalla ja hänen puheistaan saa sellaisen kuvan, että pienikin vatsalihasten jännittäminen raskausaikana saa sen aikaan. Alkaa ahdistaa. Enhän minä pysty niitä jatkuvasti rentoina pitämään, kyllä ne vähän jännittyvät jos kävelen tai pidän ryhtiä. Muutkin ryhmäläiset ihmettelevät ohjeita. Päätän kuitenkin, että vatsalihastreenien välttäminen ja kyljen kautta istumaan nouseminen saavat riittää keinoiksi, joilla ehkäisen erkaumaa.

Tiistaina pääsen sokerirasituskokeeseen. Jännitän koetta hullun lailla, enkä saa unta edeltävänä yönä. Yöllä on ollut pakkasta ja tiet ovat liukkaat. Meillä ei tietenkään ole talvirenkaita alla, joten joudun menemään labraan taksilla. Perillä koen suuren helpotuksen, kun huomaan, etteivät lukemani kauhutarinat testistä pidä omalla kohdallani paikkaansa, vaan testi on vallan helppo. Olen paastonnut 12 tuntia ja perillä minulta otetaan paastoverinäyte. Sitten juon sokerin makuista sokerilientä 3 dl ja istun käytävällä. Tunnin päästä sokerilitkun juomisesta otetaan verikoe, kahden tunnin päästä toinen. En koe huonoa oloa, vaikka olen yleensä taipuvainen sokerikrapulaan. Terveydenhoitaja on vakuuttunut, ettei minulla ainakaan raskausdiabetestä ole.

Äitiyspakkaus saapuu ja fiilistelemme sitä puolison sekä Ruffe-kissan kanssa. Ruffesta itse laatikko on tietysti se paras juttu ikinä.

Perjantaina kasvoilleni lävähtääkin aikamoinen shokki, kun neuvolasta soitetaan, että paastosokerini oli hieman korkea. Raskausdiabeetikkoleima siis isketään otsaani. Viikonloppu menee miettiessä, mitä oikein olen tehnyt väärin. Kaikki netistä löytämäni ohjeet raskausdiabeteksen hoitoon tuntuvat sanovan, että diagnoosi johtuu ylipainosta ja ainoa hoito on laihduttaa. Minulla ei kuitenkaan ole mitään, mitä laihduttaa, joten tuntuu, ettei ole keinoa vaikuttaa asiaan. Olen vakuuttunut, että vauvasta tulee jättiläinen ja repeän synnytyksessä joka suuntaan. Tilastojen mukaan vauvallakin on aikuisena riskejä ties mihin. Ahdistaa.


26. raskausviikko: Masentaa

(25+0 - 25+6)

Haen maanantaina sokerimittausvälineet neuvolasta ja olen yhä ihan maassa. Onneksi arvot ovat kotona ihan normaaleja. Pelkään kuitenkin jatkuvasti, että mittaan ne jotenkin väärin. Testaan syödä kokonaisen banaanin ja siitä sokerit sitten pongahtavatkin ylös. Jollain hassulla tavalla tieto vähän helpottaa, koska nyt uskon mittalaitteiden toimivan oikein ja saan hallinnan tunnetta. Huomaan myös, että puolikkaan banaanin nauttiminen onnistuu verensokeria liikaa nostamatta, kun sen syö makeuttamattoman jogurtin ja manteleiden kanssa.

Alan kuitenkin ahdistua seuraavaksi siitä, että mitä jos tein hallaa lapselleni syömällä sen kokonaisen banaanin. Puoliso koittaa takoa minulle järkeä päähän, mutta olen jostain syystä todella mustissa vesissä.

Pääsen ravitsemusterapeutille, jonka mielestä syömme oikein hyvin. Mitä nyt marjojen määrää voisi lisätä ruokavalioon. Myöhemmin viikolla huomaan kuitenkin, että kaurapuuro, marjat ja kotona tehty mättöruoka nostavat arvoja. Ravintoloiden pikaruokaa en uskalla edes testata.

Minulla on jatkuva nälkä, koska uskallan syödä vain puolikkaita annoksia entisestä. Jouluksi hamstratut suklaat ärsyttävät kaapissa. Alan itkeä, kun joku laittaa odottajien Whatsapp-ryhmään kuvia Hesburgerin ruoasta. Pian toinen vastaa laittamalla kuvia mäkkäriannoksista ja kolmas pizzastaan. Minä siis oikeasti istun kyyneleet poskilla sohvalla ja puoliso ihmettelee, että mitä oikein on sattunut. En kehtaa kertoa oikeaa syytä, mutta vakuutan, ettei se ole mitään vakavaa. Hassua, että emme edes syö ravintolaruokaa usein, maksimissaan kerran kuussa. Mutta nyt kun se on kielletty, asia tuntuu heti paljon kauheammalta sietää. Varmasti unettomuudella ja nälälläkin on osuutensa asiaan. Yölliset jalkakrampit ovat alkaneet kaikkien muiden vaivojen lisäksi herättämään minua.

Onneksi porkkana ei nosta sokereita, ja minulla on hullu himo niihin.

Puoliso yrittää piristää minua varaamalla ajan intialaiseen päähierontaan. Menen paikan päälle innoissani, mutta hieroja naksuttaa kieltään ja toteaa, ettei tämä ole raskaana olevalle hyvä hoito. Siitäkin huolimatta, että nettisivuilla oli lueteltu raskaana oleville sopimattomat hoidot, eikä päähierontaa oltu niissä mainittu. Hän kuitenkin istuttaa minut tuoliin ja alkaa hieroa päätäni, varoitellen, että minun pitää kertoa heti jos tuntuu oudolta. Olen koko ajan ihan paineissa, että nyt käynnistyy ennenaikainen synnytys tai jotain vastaavaa. Ei ollut rentouttavaa, hukkareissu. Hieroja saa minut kuitenkin ylipuhuttua varaamaan ensi viikolle ajan hartiahierontaan, koska olen kuulemma ihan jumissa.


27. raskausviikko: Painokriisi

 (26+0 - 26+6)

Olen alkanut tuntea "keuhkojen litistymistä" iltaisin. Tosi ärsyttävä olo, pakko haukkoa koko ajan happea ihan kunnolla.

Raskausdiabetes sekoittaa yhä päätäni, vaikka neuvolasta oltiin sitä mieltä, että sokereiden mittaamisen voi lopettaa. Haluan tietää, jos jokin ruoka nostaakin arvoja! Alan kokea myös painokriisiä. Yhtäkkiä näen peilistä itseni ihan valtavana. Puntari paljastaa, että painoa on tullut raskauden aikana 7,5 kg. Onko se normaali määrä?! Olenko huomaamattani lihonut valtavasti? Luen netistä, että raskausdiabeteksen aikana saisi painoa tulla maksimissaan 7 - 8 kg. Saan myöhemmin kuulla ohjeen olevan tehty sillä oletuksella, että raskausdiabeetikot ovat ylipainoisia, mutta sitä en tässä vaiheessa tiedä. Keskustelupalstoilla odottajat kertovat, kuinka heille on tullut tähän mennessä 1 - 2 kiloa painoa. En tajua, miten se on mahdollista. Liikun entistä enemmän ja syön vähemmän.

Käyn toisessa hieronnassa. Tällä kertaa se voisi olla ihan rentouttava kokemus, mutta hieroja juttelee  minulle ihan jatkuvasti, enkä pysty oikein keskittyä hierottavana olemiseen. "Onko sulla aina ollut noin paha akne vai johtuuko raskaudesta?" -kysymys saa viimeistään pasmani sekaisin ja alan taas miettimään miltä näytän. Luulin aknen jo rauhoittuneen.

Viikonloppuun mennessä rauhoitun hieman. Käymme puolison kanssa ottamassa odotuskuvia Saskiia Photographylla Lempäälässä. Kuvista tulee niin ihania, että ulkonäkökriisit hellittävät. Liityn myös Facebookissa raskausdiabeetikkojen vertaistukiryhmään ja sekin saa olon normaalimmaksi.

 

28. raskausviikko:Viimeinen kolmannes alkaa!

(27+0 - 27+6)

Vihdoin on joulukuu, aika laittaa joulukoristeet. Ne tuovat heti ihanan rauhallisen tunnelman ja ahdistus väistyy. Myös neuvolakäynti helpottaa oloani. Puhun peloistani sokereiden suhteen, ja terveydenhoitaja rauhoittelee minua sekä antaa välineet, jotta voin jatkaa mittauksia kotona. Hän kertoo, että...

  • ...sokereiden ylittyminen silloin tällöin ei ole vaarallista.
  • ...herkkupäiviä PITÄÄ viettää välillä (kunhan ei övereitä vedä), vaikkapa kerran kuussa
  • ...painoa on tullut juuri sopivasti.
  • ...verenpaine on ihanteellinen.
  • ...lapsi on pää alaspäin.
  • ...kohtu on sopivan kokoinen.
  • ...kaikki näyttää siltä kuin pitäisikin.

Saan myös lähetteen synnytyspelkopolille. Aika on jo perjantaina. Ajattelen, että käynti tuskin auttaa pelkoihini, mutta olen onneksi väärässä. Yllätyksekseni on helpottavaa jo pelkästään nähdä, miten synnytysosastolle pääsee. Ei tarvitse sitten supistustuskissa etsiä oikeaa reittiä. Lisäksi kätilö on todella ymmärtäväinen ja ystävällinen. Saan paljon uutta synnytykseen liittyen, vaikka luulin tienneeni jo kaiken mahdollisen teorian. Käynnin jälkeen synnytys ei enää pelota, jännittää vain.

Seuraavana päivänä minut soitetaan ylimääräiseen työvuoroon. Olen vuorossa yksin ja menen tyhmyyksissäni kantamaan liian painavia laatikoita... loppuillan ja seuraavan päivän supisteleekin sitten aivan mahdottomasti. Edellinen supistus ehtii tuskin päättyä kun seuraava alkaa. Makaan sohvalla ja toivon, että tämä on normaalia. Supistukset ovat onneksi täysin kivuttomia, haittaavat vain vessassakäyntiä ja kävelyä melko paljon. Jään seuraamaan tilannetta.

Nompun potkut ovat taas koventuneet. Ne keskittyvät navan yläpuolelle ja näkyvät myös ulos päin. Joskus vauva työntää jalkansa oikein venytellen vatsaani vasten, niin että ehdin silitellä pientä jalkapohjaa tovin. Olon parannuttua olen alkanut taas saamaan potkuista kunnon oksitosiinipärinöitä. Pientä on niin hellyyttävää seurata. 

Pian olisi aika alkaa etsimään sänkyä, pyjamia ja muita tarpeellisia tarvikkeita. Meiltä puuttuu edellä mainittujen lisäksi muun muassa kypärälakki, amme, hoitoalusta, petivaatteet, kantoliina, hoitolaukku ja sitteri.

Vauvan nimeäkin voisi alkaa pian pohtimaan. Voi kun aika rientää nopeasti!

Olen muuten nukkunut nyt viikon hyvin. Itse nukahtaminen on tosi vaikeaa levottomien jalkojen vuoksi, mutta sen jälkeen nukun kuin tukki.

--

Seuraava postaus: 29. - 31. raskausviikko: Harjoitussupistuksia ja tylsistymistä

Edelliset raskausviikko-aiheiset postaukset:

Kommentit

Lähetä kommentti