Pitkä loma ja pieni näyttelypaniikki

Rajattu kuva Haluan suojella -näyttelyn teoksesta nimeltään Kuuntelen.

Tökötän kolmatta viikkoa kesälomalla. Viimeistään nyt kaipaan takaisin siveltimieni pariin.

Koko vuosi tuntuu olleen yhtä lomaa. Yliopistossa ei ollut hiihto-, syys-, kesälomia tai vastaavia ja siihen tottui. Niinpä lomattomuus jäi myös jotenkin päälle. Esimerkiksi Sinooperissa työskennellessäni tein lomilla ja vapailla lähinnä taidehommia, eli siis toista työtäni, joka tällä hetkellä on ainut työni. Viimeisen vuoden sisään olen kuitenkin ikään kuin vahingossa ottanut kiinni lomien pitämisessä: pidin viikon vapaan häidemme jälkeen, parin viikon kesäloman, joululoman, hiihtoloman ja yksi viikko vierähti vielä häämatkallakin. En halua valittaa, mutta viimeistään tämä kolmen viikon vapaa aiheuttaa pientä somepäivitys-ahdistusta, niin hullunkurista kuin se onkin. Sometauko = ei mainostusta = ei tilaustyö-asiakkaita. Toisaalta olen kuitenkin luvannut itselleni, että kesäloman jälkeen keskityn Haluan suojella -taidenäyttelyn valmisteluun ihan täysillä, mikä ei edes onnistuisi, jos asiakkaita olisi paljon (ei sillä, että asiakkaista kieltäytyisin...).

Ja se näyttely... äh! Millaisella innolla olenkaan sitä tekemässä, mutta miten hitaasti se valmistuu. Olen saanut kolme maalausta tähän mennessä valmiiksi. Siis vain kolme... vuodessa! Tavallaan ongelma on ollut positiivinen, koska tilaustöitä on yksinkertaisesti tullut enemmän kuin arvioin. Olen jäljessä aikataulusta, mutta kyllä se tästä. Armoa!-näyttelyyn tein muistaakseni kaksi maalausta vuonna 2015, kaksi vuonna 2016 ja loput 12 valmistuivat vuonna 2017, jolloin näyttely pidettiin. Vielä ei siis ole hätää. Motivaatio kasvaa kiireen myötä ja niin pois päin.