Tällä viikolla nukuttaa

Tässä viimeisin harjoitusmallipiirrokseni nimeltään "Pallo". Mallikuva oli haasteellinen pienen kokonsa takia, joten yksityiskohtia oli hieman improvisoitava. Ihan hauska siitä kuitenkin tuli!

Viime viikonloppu sujui vielä pirtsakasti, mutta tiistaina väsymys jysähti aivoihin. Silmät punoittavat eivätkä tunnu aukeavan tai tarkentuvan kunnolla. Aamulla ei jaksaisi nousta ja illalla haluaisin jo seitsemältä sänkyyn. Yleensä osaan lahjakkaasti motivoida itseäni tekemään vähintään 8 tunnin työpäiviä, mutta tällä viikolla olen meinannut nukahtaa maalausten ja piirrosten päälle. Olen yrittänyt piristää itseäni seuraavin keinoin:

1) Vähintään 8 km kävely päivittäin
2) Musiikin kuuntelu
3) Kahvi
4) Aikainen nukkumaanmeno
5) Rasvaisen ruoan ja sokerin vältteleminen (paitsi torstaina, koska juhlittiin puolison kanssa 11. vuosipäivää )

Silti joka päivä on tuntunut vaan väsyneemmältä. Olen kehuskellut kaikille syöneeni vitamiinini kiltisti ja olevani siksi niin pirteä, mutta niiden (lume?)vaikutus on kyllä jo hävinnyt. Pääsyy väsymykselle on mitä luultavimmin pimeys, lumettomuus sekä raskas, pilvinen sää. Toinen syy piilee viimeaikaisissa pettymyksissä. Ja kolmas on varmaan PMS.

Ollaan samalla aaltopituudella tietokoneen kanssa.

Nousin tänään kymmeneltä, vaikka olisin halunnut jäädä sänkyyn. Silmät tuntuvat yhä turvonneilta, mutta mieliala on sentään paljon pirteämpi tänään! Ehkäpä synkkyys on pian jo tiessään?

Viimeistään tiistaina toivoisin olevani jo oma itseni, koska silloin pidetään Pispalan joulumyyjäiset. Olen myyntipöydän takana klo 13-20 ja tämä nykyinen unissakävelijän tyhjä katseeni tulee varmasti karkoittamaan potentiaaliset asiakkaat, jos en saa siihen mennessä ryhdistäydyttyä.

Kommentit