Muutoksia rutiiniin

Rufus-kissa on saanut toimia muusanani viime viikot.

Työpäivän päättyessä paikallaan istuminen tuntuu sen verran jäseniä pakottavalta hommalta, että ryntään siveltimien pesun jälkeen mieluummin kävelylle kuin jään koneen eteen nököttämään. Siksi blogin kirjoittelu onkin viime aikoina ollut ihan liian pitkällä tauolla. Nyt tuli onneksi pitkästä aikaa hetki, jolloin pidän vapaapäivää, eikä silti ohjelmassa ole mitään pakollista tekemistä tai menoa. Siispä kone syliin ja tänne kertomaan kuulumisia!

Helmikuussa minusta tuli täti, mikä on ollut ihana juttu, ja aiheuttanut paljon muutoksia päivärutiiniin. Tuoreiden vanhempien kissa ja koira ovat ensinnäkin olleet hoidossa meillä, ja lisäksi olemme majoittaneet luonamme sukulaisia, jotka ovat tulleet ihailemaan vauvaa. Niinpä ateljee/vierashuoneemme on ollut varattuna osan päivistä, mikä on ymmärrettävästi hieman viivyttänyt tilausten valmistumista. Tähän olin tietysti varautunut jo etukäteen, ja on ollut mukava saada elämään erilaista arkea.

Yksityiskohta pian julkaistavasta piirroksesta.

Työn alla on tilauspiirrossarja kissoista. Sarjan viimeinen työ valmistunee ensi viikolla. Kissapiirrosten väleissä olen maalannut myös näyttelytöitä ja havahtunut ihan yhtäkkiä siihen, miten vähän aikaa Haluan suojella -näyttelyn suunniteltuun ajankohtaan (lokakuu 2020) on! Otin vasta eilen yhteyttä eri näyttelypaikkoihin, mutta ne olivat kaikki varattuja jo ensi vuoden puolelle. Olen miettinyt, pitäisiköhän näyttely pitääkin vasta vuoden 2021 puolella. Siten saisin näyttelytilat pienemmällä vaivalla ja lisäksi olisi enemmän aikaa maalata teoksia. Minulla on vielä on kuusi teosta tekemättä, mutta aikaa enää seitsemän kuukautta, eli tiukille menee. Toisaalta, olen hokenut kaikkialla näyttelyn olevan vuoden 2020 puolella, eli tuntuisi vähän nololta siirtää ajankohtaa. Hyviä näyttelytiloja saa mielellään mainostaa esimerkiksi kommentteihin! Niiden tosin pitäisi olla maksuttomia.

Tässä hetkessä, 2020

Työnhaku on pyörinyt mielessäni usein. Taiteilijana oleminen on ajoittaisesta rankkuudestaan huolimatta ihanaa, mutta vakaampi toimeentulo vaikuttaa tässä elämäntilanteessa järkevämmältä. Tänä vuonna olen hakenut vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin, vapaaehtoistoiminnan suunnittelijan, seurakuntasihteerin, viestintäkoordinaattorin, kesäteologin, assistentin ja projektisuunnittelijan töitä, mutten päässyt vielä haastatteluihin. Harmittavan harmittavaa tämä työnhaku siinä mielessä, kun yhden hakemuksen ja esittelyvideon tekemiseen menee kokonainen työpäivä, joka on sitten pois taiteilusta ja siten elannosta. Lisäksi ehdin aina innostua ihan hirveän paljon "tulevasta työstäni" ja ilmoittautua kaiken maailman koulutuksiin, jotka koskevat "tulevia työtehtäviäni". Mutta ovat ne koulutukset mielenkiintoisia ilman varsinaista työpaikkaakin.

Onnistumisen hetkiä olen kokenut viime aikoina rutkasti. Ensinnäkin Minut on hylätty -teos myytiin Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry:n huutokaupassa 350 eurolla. Ihanaa ajatella, että teos oikeasti auttoi kodittomia kissoja! Hassua tässä oli se, että huutokaupan voitti puolisoni. Mutta hän ei sentään ollut ainoa osallistuja, eli teos olisi mennyt kaupaksi muutenkin.

Olin onnellinen myös, kun minua pyydettiin mukaan yhteen eläinten oikeuksia käsittelevään yhteisnäyttelyyn. Jos kaikki menee putkeen, näyttely on esillä Tampereen Kulttuuritalo Laikussa ensi vuonna. Töitäni pyydettiin esille myös Karjalohjan Kylätalo Kehrään, jossa niitä voi käydä katsomassa toukokuun 2020 ajan.

Lisäksi sain helmikuun alussa artikkelikirjoituspyynnön Sarx-nimiseltä yhdistykseltä, joka ajaa eläinten asiaa kristillisestä näkökulmasta käsin. Pakko myöntää, että vaikka olin ihan mielettömän otettu ja täpinöissäni kutsusta, itse artikkelin kirjoittaminen oli aika nihkeää, koska englantini on hyyyvin ruosteessa. Onneksi puoliso ja editori auttoivat kieliopin suhteen. Artikkelin voi lukea täältä.

Eli kokonaisuudessaan voisin todeta, että vuoden alku on tuonut hyvällä tavalla täynnä muutoksia rutiiniin. Jännittävää nähdä, mitä kaikkea muuta vuosi tuo tullessaan.