Jotain raskauttavaa paljastui?

Tämä oli kyllä pohjanoteerus oman työnhakuni kannalta. Enkö oikeasti saa edes sellaista paikkaa, johon minulla on täydet valmiudet? Ja taas kerran: mitä raskauttavaa minusta muka paljastui? En keksi mitään.
Tämän blogin ihka ensimmäinen kirjoitus koski uudenvuodenlupausta: lupasin, etten hakisi töitä vuodelle 2019, vaan keskittyisin taiteen tekemiseen. Lupaus on rikkoontunut aina välillä rahahuolieni vuoksi. Olen hakenut muitakin pestejä, joita en ole kuitenkaan saanut.

Tulevana vuonna haluan hoitaa hommat toisin, koska uudenvuodenlupaus on lisännyt stressiä enemmän kuin vähentänyt sitä. Lupauksen rikkoutuessa olen aina tuntenut pettäneeni itseni, vaikka sen tarkoitus oli nimenomaan keventää mieltä ja "vapauttaa" työnhausta. Siksi olen aktivoitunut hakemaan ensi vuodelle jos jonkinmoista hommaa.

Uusi mahdollisuus tulikin kuin taikaiskusta: tuttu seurakunta, jossa olen vapaaehtoisena, etsii kesätyöntekijöitä. Olen ennenkin tehnyt kesäteologin hommia ja tykännyt niistä. Olisi siis kokemusta ja innokkuuttakin. Kuulin tarkemmin työtehtävistä ja homma tuntui kuin minulle räätälöidyltä. Tehtävät olivat mieluisia ja työn kesto sekä ajankohta täydellisiä. Työ olisi juuri puolivälissä vuotta, joten alkuvuonna rahattomuus ei ahdistaisi ja loppuvuonna olisi vähän säästössäkin. Näyttelytöihin keskittyminenkin luultavasti paranisi.

Innostukseni tehtävää kohtaan kasvoi, kun seurakunnan työntekijä sanoi minulle vapaaehtoistehtävieni lomassa, että "periaatteessahan me otetaan kaikki töihin, jotka meille vain haluaa - ellei jotain raskauttavaa paljastu".* Olin siis melko varma, että saan paikan. Valmistauduin haastatteluun niin hyvin kuin osasin ja tein parhaani, mutta tiettyä itsevarmuutta tuo tieto kuitenkin antoi. Sen ansiosta en edes kärsinyt normaalista takeltelustani. No okei, kädet tärisi ja änkytin, mutta ajatus kuitenkin kulki! Olin jopa ylpeä itsestäni työhaastattelun jälkeen ja jotenkin itsekin tajusin miten hirveästi tässä vuosien varrella minulle on kertynyt kokemusta, taitoja ja pätevyyttä.

Sitten eilen tuli se tuttu sähköposti: "Valitettavasti valintamme ei kohdistunut teihin." Olin aika tyrmistynyt. Miten niin ei kohdistunut? Ja ennen kaikkea: paljastuiko minusta nyt sitten jotain raskauttavaa? Mitä muka? Tämä oli kyllä pohjanoteerus oman työnhakuni kannalta. Enkö oikeasti saa edes sellaista paikkaa, johon minulla on täydet valmiudet? Ja taas kerran: mitä raskauttavaa minusta muka paljastui? En keksi mitään. (Aion kyllä kysyä asiasta suoraankin. Ärsyttää vaan, kun tapanani on aina pillittää, kun otan esiin tällaiset jutut ja sitten muut ihmiset säikähtää.)

Eräs pappi kerran sanoi, että Animaliassa mukana oleminen saattaa aiheuttaa joissain seurakunnan työntekijöissä ennakkoluuloja (mitä jos saarnaisin vain turkistarhauksesta ja lypsylehmien oikeuksista?), mutta onhan minulla aiemmiltakin vuosilta kesätyö- ja työharjoittelukokemusta, joissa olen saanut aina hyvää palautetta. Ainut eläinoikeustoimintaani koskeva palaute on kuulunut, että vapaaehtoistoimintani Animaliassa on selvästi antanut minulle laajan valmiuden pohtia eettisiä kysymyksiä monelta kannalta ja täten osoittaa empatiaa erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä kohtaan.

Paljastuiko, että olen alieni? Tilannetajuton eläinoikeusaktivisti? Kenties minulla on salainen identiteetti?

Hassua, että hylkykirjeen lähettäneestä seurakunnasta kuitenkin kysyttiin aiemmin (tosin eri työntekijän toimesta), että haluaisinko tehdä vapaaehtoisena kesäteologien työtehtäviä, kuten toimia liturgina jumalanpalveluksissa. Haluaisin kyllä, mutta pakostakin tulee sellainen olo, että työni kelpaa vain ilmaiseksi. Puolisoni tosin ikuisena optimistina ehdotti, että ehkä he eivät halua minua kesätöihin, koska heillä on jokin parempi jopi tiedossa. Mene ja tiedä, mutta toivoisin, että asiasta kerrottaisiin minulle pian, koska nyt vaan kenkuttaa.

Tämä kuulostaa tosi katkeralta tilitykseltä, tiedän. Kyse ei ole pelkästään tästä yhdestä asiasta, vaan isommasta kokonaisuudesta. Joensuussa tein vapaaehtoishommia neljän vuoden ajan yhdelle toiselle seurakunnalle, siis oikein mielelläni. Jaoin ehtoollista, tein esirukouksia ja luin lukukappaleita messuissa. Olin mukana järjestämässä tapahtumia ja avustamassa niissä, ja lisäksi oli kaikkea pientä hommaa. Seurakuntalaiset tunsivat minut, tunsin kuuluvani kalustoon ja viihdyin paremmin kuin hyvin. Hain sieltä palkallista työtä sitä mukaan, kun työtehtäviä vapautui (nuoriso-ohjaaja, lastenohjaaja, kesän kirkko-opas, sijaisuudet... papin tehtäviä ei ole tullut julkiseen hakuun), enkä päässyt haastatteluihin. Jätin myös avoimen hakemuksen, johon minulle vastattiin, ettei vapaita virkoja ole valitettavasti tarjolla, mutta jatkathan kuitenkin ahkeraa vapaaehtoistoimintaasi. Kuitenkin jo muutaman kuukauden kuluttua eräs tuttuni kertoi, että häntä oli tuolla aikavälillä henkilökohtaisesti pyydetty pariinkin työhön. Olen tosi hämmentynyt tästä. En tiedä olenko vain vainoharhainen, mutta todellakin alan pikkuhiljaa miettiä, että ehkei vapaaehtoistöitä tekevää haluta ottaa palkallisiin töihin, "kun sehän hoitaa hommia ilmaiseksikin".

Olen puhunut tästä asiasta aika avoimesti papeille, mutta yleensä minulle vain sanotaan, että teologien tilanne on haastava, kun vapaita paikkoja on yksinkertaisesti niin vähän. Ja ovat he varmasti oikeassa: tuskin olen ainoa, joka kamppailee tällaisten asioiden kanssa. Ehkä muutkin vain vaikenevat tästä. Olenhan itsekin aiemmin väittänyt, etten ole hakenut kirkon töihin ennen tätä vuotta. Ja olen uskotellut niin itsellenikin. Tajusin asian vasta tuon "valintamme ei kohdistunut sinuun" -sähköpostin myötä, kun tuttu häpeä iskostui mieleen. Toivoisin, että muutkin teologit kirjoittaisivat avoimesti työnsaannin vaikeudesta, ettei tällaista katkeraa oloa syntyisi. Ei tulisi sellainen olo, että olen ainoa joka ei kelpaa töihin. Eräs pappi kehotti ryhtymään kapinaan, mutta miten? Kieltäytymällä töistä?

Toivon totta tosiaan, että korkeammilla voimilla on jotain tekemistä tämän asian kanssa. Ehkä Kaikkivaltias vaan haluaa minusta taiteilijan niin kovasti, että sabotoi työnhakuani. Melko *kröhm* itsekeskeinen ajatus, mutta sen voimalla kuitenkin jatketaan.

--

*Lisäys 14.12.2019: Juttelin asiasta seurakunnan työntekijän kanssa. Hän oli hyvin ystävällinen ja vakuutti, että kyseessä oli jonkinlainen väärinkäsitys/epäselvä lausahdus. Suurin osa hakijoista ei pääse kesätöihin.

Sain muuten paljon yksityisviestejä teologian maistereilta ja papeilta, jotka eivät saa vastakaikua hakemuksilleen. Kiitos paljon niistä! Tuli heti helpottunut olo, kun muillakin on samoja pulmia. Varsinkin perheellisillä on hankalaa, koska  pitäisi olla valmis ottamaan töitä vastaan mistä tahansa päin Suomea, vaikka kyseessä olisi vain lyhyt pätkä.

Kommentit

Lähetä kommentti